Kansainvälisyyttä JHL:n kurssilta

Vajaa vuosi sitten päätin lähteä mukaan JHL: n järjestämälle kansainvälisyyskurssille.  Nyt takana on kolme kolmipäiväistä koulutusjaksoa Raaseporissa ja edessä opintomatka Barcelonaan, jossa tutustumme muutamaan ammattiliittoon sekä työpaikkaan. Kurssin aikana tietoa on tullut paljon ja olemme perehtyneet muun muassa solidaariseen ja kansainväliseen JHL: n, EU-edunvalvontaan, sosiaaliseen vuoropuheluun, globalisaatiostrategioihin, kansainvälisen järjestelmän rakenteisiin ja toimintaan, SASK: n toimintaan sekä Reilun Kaupan periaatteisiin.  Lähdin hakemaan tietoa kansainvälisistä haasteista ja vaikutusmahdollisuuksista ay-liikkeen näkökulmasta ja sitä kurssi on tarjonnut. Kurssilta sain myös ajatuksia siihen, minkälaisia asioita voisimme ottaa keskusteluun JHL: n Helsingin yhteisjärjestön kansainvälisen - jaoston tilaisuuksissa. Marraskuun aloitammekin katsomalla SASK: n tuottaman dokumentin ”Paratiisi- kolme matkaa tässä maailmassa”.

Keski- Euroopasta meille ovat tuttuja ay-liikkeen järjestämät suurten massojen mielenilmaisut. Samanaikaisesti järjestäytymisaste on alhainen, esimerkiksi Ranskassa alle 10 % ja Kreikassa alle 25 %:a. Suomessa järjestäytymisaste on kuitenkin 70 %:n luokkaa. Kuullessani millä tavoin ja missä yhteyksissä JHL on mukana vaikuttamassa tuli tunne, että puhumme liian paljon suomalaisen ay-liikkeen passiivisuudesta ja hampaattomuudesta. Ranskalaisella ay-liikkeellä ei ole suurta painoarvoa pienen järjestäytymisasteen vuoksi, joka näkyi massiivisista mielenilmauksista huolimatta hallituksen tehdessä päätökset muun muassa eläke- ja työajanpidennyskysymyksissä. Suomessa painoarvoa järjestäytymisasteen vuoksi on ja ay-liike on ennakoiva vaikuttaja, jolloin päätöksiin on vaikutettu valmisteluvaiheessa. Ammattiliitto ei voi kuitenkaan tavoitella ja saavuttaa jäsenistön tärkeiksi kokemia asioita, mikäli niitä ei aktiivisesti tuoda tietoisuuteen kentän tasolta. Sama pätee pienemmässä mittakaavassa meidän alaamme. Keskustellessa lastensuojelussa työskentelevien kanssa huomaa nopeasti kuinka samankaltaisten haasteiden parissa olemme, riippumatta laitoksen koosta tai lasten ikäjakaumasta.

Yleinen keskustelu ja uutisointi osoittavat yhteiskuntamme arvojen koventuneen. Me teemme töitä niiden lasten ja nuorten parissa, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet kokemaan asioita, joita ei toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan. Yhteiskunnan koventunut arvomaailma näkyy myös meidän alaamme koskevien päätösten teossa. Yhä useammin arvon mittarina käytetään talouden mittareita sen sijaan, että arvoa mitattaisiin ihmisyyden periaatteiden mukaisesti. Mietin aika ajoin sitä mikä työssämme on oleellisinta ja mihin keskittyä. Ajatukseni siitä, ettei pelkkä arjen turvaaminen lapsille ja nuorille riitä on voimistunut.  Tärkein matkaeväs, jonka voimme lapselle antaa on se, että hän tuntee olevansa arvokas ja ainutlaatuinen, sillä aikuisena hän tekee päätöksiä omien kokemustensa pohjalta. Toivottavasti mittarina silloin on rahan arvon sijaan ihmisyyden arvot.

Tanja Pelttari,

marraskuu 2011