Yhdistysten yhteinen kannanotto sote-viraston valmisteluun
JHL:n paikallisyhdistykset yhdessä haluavat kiinnittää huomiota muutamiin kohtiin muutostiimin laatimassa
ehdotuksessa sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi.
Organisaatiouudistuksen lähtökohtana on muun muassa asiakasprosesseja korostava tavoite. Lastensuojelun ja lapsiperheiden sekä neuvolapalveluiden ja muun sosiaalipalvelun
toiminta tulee järjestää mahdollisimman saumattomasti yhteen. Henkilöstöä tulee olla riittävästi muuttuvia
tilanteita varten. Esimerkiksi omia kiertäviä ja tuttuja sijaisia käyttämällä lastensuojelussa voidaan toimintaa suunnitella pitkäjänteisesti ja vastata nopeastikin erilaisiin tarpeisiin palvelun oman luonteensa mukaisesti. Kokemuksia omista varahenkilöistä on esimerkiksi vanhusten laitospalveluissa.
Palveluketjun katkeamattomuuden ehkäisemiseksi toimintojen tulee liikkua eri osastojen välillä sujuvasti ja
luontevasti. Päihdetyön ja psykiatrian palveluita tulee voida saada lastensuojelun tarpeita riittävästi. Voitaisiin esimerkiksi käyttää liikkuvia tiimejä, jolloin toiminta olisi sujuvaa ja nopeasti saatavilla.
Syvällisesti tulee miettiä vammaisten sosiaalipalveluiden ja vammaisneuvolan sijoittumista Sairaala-, kuntoutus ja hoivapalveluihin. Vammaiset ovat kaikenikäisi ihmisi omine odotuksineen ja tarpeineen, he eivät ole pelkstään vanhuksia.
Palvelut voisi sisällyttää Perhe- ja sosiaalipalveluidenosastoon, joka ehdotuksessa sisältää kaikenikäisten
palveluita. Talous- ja tukipalvelut osaston Tukipalvelut tulee järjestää mahdollisimman kiinteäksi osaksi muiden osastojen toimintaan. Laitoshuoltopalveluiden tulee olla siellä missä toiminta tapahtuu, ei erillisenä yksikkönä. Laitoshuoltopalvelua voidaan kehittää sijainnin mukaisesti kokonaisuutena toimintaympäristössä, jossa odotukset ja vaatimukset voidaan joustavasti toteuttaa. Hyvällä suunnittelulla
laitospalvelut voidaan toteuttaa tuottavasti. Kaikilla osastoilla tarvitaan myös riittävä määrä omia toimisto- ja muita palveluita.
Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö JHL 033 ry
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL 240 ry
Helsingin Lastensuojelijat JHL 023 ry
Helsingin vammaishuollon henkilökunta JHL 279 ry